Tein jotakin sellaista, mitä en kyllä usein tee. Seikkailin Irc-Galleriassa eri ihmisten kuvia stalkaten, kunnes seinä tömähti eteeni. Seinä, tunnettu nimiltään ahdistus, pettymys ja turhamaisuus. Valittamalla eivät asiat parane, tiedetään. Mutta. Kun katsoin ihmisiä.. he ovat muuttuneet ajan virratessa ohitsemme. Aika on muuttanut heitä ulkonäöllisesti ja sisäisesti, ja kun peilaan itseäni, näen tylsän vanhan minän. Miksi vitussa jumitan? Miksi? Miksi? Miksi? Miksen kykene elämään ja nauttimaan siitä. Olenko oikeasti masentunut? Olenko ollut masentunut jo useamman vuoden? Inhoan tätä. Milloin viimeksi olin kokonaisen kuukauden onnellinen, ilman että pysähdyin miettimään kurjuuttani? Olen kuin shakkilaudalle liimattu nappula, jonka pitäisi edetä parhaansa mukaan esteet päihittäen. Mutta minä vain olen tässä näin nyt. No jos jotakin positiivista täytyy keksiä, niin kaverit voivat peilata itseään minuun ja saada hyvän mielen. And if they do, fuck them. En halua olla itsetunnon kohotusväline.

Mitä ihastumiseen tulee, niin voi perse kun se on hankalaa. En enää tiedä mitä tunnen, mutta en haluaisi millään tuottaa pettymystä. Olen ollut puhumatta hänelle pari päivää, ja tuntuu syntiseltä. Säälittävää, tiedän. Annan ajan virrata. Ehkä se tällä kertaa saa jotakin hyvää aikaiseksi.

Build up your confidence
So you can be on top for once
wake up who cares about
Little boys that talk too much
I've seen it all go down
Your game of love was all rained out
So come on baby, come on over
Let me be the one to hold you

I'm the one who wants to be with you
Deep inside I hope you feel it too
Waited on a line of greens and blues
Just to be the next to be with you

Miten hassua. Tarkastelin ensimmäisen kerran kyseisen biisin sanoja tänään. Ja ne sopivat kieltämättä hyvin tämän hetkisiin tuntemuksiin. Siis. Uskomatonta. Vaikka kyseessä on ballaadi(love song), ja minun tapauksessani kyseessä on vain ihastus, sanat pitää paikkaansa... Varsinkin kertsi: I'm the one who wants to be with you. Deep inside I hope you feel it too...

Tunnetkohan? En tiedä. Enkä tiedä itsekään mitä tunnen. Joten hitaasti eteneminen on paras vaihtoehto. Mutta silti.

You can make my life worthwhile
And I can make you start to smile

Ajattelen kaiken elämässäni liian pitkälle, liian monimutkaisesti. Anteeksi. Tämän merkinnän kirjoittaminen vie liikaa huomiota pois messengeriltä. Koska hän on online. Parasta lopettaa. Bye.

Tiedättekö sen tunteen, kun asiat eivät tunnu olevan oikein sisällänne, ja ette kykene tekemään niille mitään... Ja kun haluaisitte valittaa niistä, tiedätte ongelmanne olevan mitättömän pieniä muiden ongelmiin verrattuna.... On suorastaan hävettävää edes avata suutansa ja päästää muutamaa angstin säveltä sisältään.

Tämä on ensimmäinen merkintäni tänne. Sivuston nimi on loppujen lopuksi vuodatus.net, joten annan anteeksi itselleni, että avaan suuni mitättömän pienistä "ongelmistani".

Elämä vain tuntuu juuri tällä hetkellä niin turhalta. Ei siis turhalta sillä tavalla, että heitetäänpä nyt tämä elämä pois, vaan tarkoitan sitä, että tallon paikoillani kuin rikkinäinen lelu. Olen tallonnut jo nämä pari vuotta. Sitä odottaa, että jotakin tapahtuu. Mutta hemmetti, eihän mitään tapahdu jollei tee mitään. On turhauttavaa tietää se, ja olla silti tekemättä mitään. Olen aikaansaamaton ihminen. Hauska tutustua.

Olen kuin puu joka ei osaa hajottaa lehtivihreätä. En osaa näyttää muita värejäni. Olen ruskaton. Kuulostaapa se rumalta.